keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Kirjotut Viivi- pöllölapaset lapsille

Posti oli kiikuttanut jo eilen kotiin ilmoituksen saapuneesta paketista, mutta viikko on ollut tähän asti niin kiireinen etten jaksanut lähteä sitä hakemaan. Tänään kipaisin lähikauppaan ja siellä odotteli lähetys Tapiolta. Laatikko oli täynnä toinen toistaan mehukkaampia värejä ja sävyjä ja neulojan sormeni ihan vispasivat innosta.

Suosikkiani Drops Karismaa ja muuta mukavaa

Aloitin jo aikaisemmin kokeiluja kirjoneuleen tekemisestä kirjoen, siitä voit lukea täältä. Nyt jatkoin opettelua, enkä ole oikein vieläkään aikaansaannokseeni tyytyväinen. Luulen, että nämä lasten lapaset olisivat olleet paljon paremman näköiset pinkki-mustina. Voisiko joku muu kokeilla? Minulla täällä jo puikot kilisee seuraavan projektin parissa.

Lapasia varten tein ensin yksiväriset lapaset peukalokiilalla Nalle -langasta. Käytin apunani Novitan taulukkoa. Kuviota varten koon on hyvä olla vähintään 130cm, isompikin käy. Jos käytät muuta lankaa kuin Nallea, lapasten ympärysmitassa tulee olla vähintään 40 silmukkaa. Päättelin valmiit lapaset ja kirjoin kuvion niihin neulalla ja valkoisella Nalle-langalla. Ennen kuvion kirjomista tarkista kuvion ja lapasten leveys ja korkeus niin, että saat kuvion asettumaan suurin piirtein keskellä lapasen selkämystä. Neulontakaavion löydät tämän tekstin lopusta. Sillähän voi hyvin tehdä myös kirjoneulelapaset.

Viivi -pöllölapaset kirjomalla

Pöllö -neulontakuvio

1 kommentti:

  1. Tämä kuvio näyttää kivalta, otin talteen tulevaisuutta varten.

    VastaaPoista